keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Joulukortteja nro. 6-10

Viimein sain aikaiseksi päivittää tässä marraskuun aikana valmiiksi saamani joulukortitkin tänne. Nämä kaikki kortit olivat tekstejä vaille valmiina jo ennen syyslomaa. Ystäväni lähetti minulle nämä itse käsin musteella kirjoittamansa joulutekstit. Aivan ihania, kyllä niitä kannatti odottaa.

Sen enempiä en ala näitä esittelemään, hyvin simppelillä linjalla tehtyjä (taustapaperi, nauhaa, jotain koristusta).


Tästä nallepaperista tykkään itse paljon. Tähden olen koristellut ja kohottanut glossy accentsilla ja kimalteella, lumihiutaleet kimalleliimalla.


Alimmassa kuvassa vasemmanpuoleisessa kortissa lumihiutaleet on leimattu. Kortin reunoihin laitoin lumitehosteainetta (ei oikein näy kuvassa) ja siihen päälle aineen ollessa vielä kostea tähtiä. Oikeanpuolimmaisesa kortissa kuuset ovat haarniittejä.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Kihlajaiskortit

Työkaverini pyysi tekemään tuttavalleen kihlajaiskortin, jotakin hillittyä ja kenties turkoosia. Olipa taas vaikeata alkaa tekemään ohjeiden mukaan, turkoosi tuotti päänvaivaa vaikka sitä itse alunperin ehdotin. Pari vaihtoehtoa sitten tein.

Työkaverini valitse tämän ensimmäisen kortin, jossa ihan himpun verran tuota turkoosia kulman alta pilkistää. Paperi on Ranskasta syksyllä tuotuja. Ainut koristus on glossy accentsilla tehdyt muutaman kiekuran korostukset.


Tämä toinen on enemmän itseni mieleen. Paperit on muistkaaseni Kärkkäiseltä, ihana helmiäispuusyykuviointi. Keskelle hopeinen nauha ja häätarrasetistä linnut sormusten kera lentämään.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Keramiikkaa luonnosta: mallina poimulehti

Näin syksyinen keramiikassa tulee hyödynnettyä luonnon materiaaleja, erityisesti lehtiä, malleina. Tässä isommassa vadissa päädyin yhdistämään useamman samanlaisen lehden. Pienet aluset käyvät tuikuille tai vaikka teepusseille.

Lehtiä hyödynnettäessä lehti kaulitaan savilevyn päälle, jolloin sen muoto ja lehtiruodit tekevät kuvion saveen. Lehti poistetaan ja viimeistelyn (tässä tapauksessa yhteenliittämisen) ja muotoilun jälkeen vati on valmis raakapolttoon. Raakapolton jälkeen on mielestäni haastavin vaihe: lasitteen valinta. Tämä vati oli raakapolton jälkeen niin ihana, että todellakin pelkäsin että menen sen lasituksessa pilaamaan. Päädyinkin levittämään siihen ensin kauttaalleen vihreän lasitteen, jonka kuivuttua pyyhin siitä suurimman osan pois. Lasite jäi vain lehtiruoteihin ja hiukan muihin kohti. Tähän päälle sitten kirkaslasite. Ja olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen, vaikka vihreä väri ei aivan sellainen ollut kuin ajattelin.