tiistai 31. tammikuuta 2012

Ristiäiskutsu

Ystäväni saa pian ensimmäisen lapsensa. Minulla on kunnia tulla tuon pienokaisen kummiksi ja tämä kummitäti kun tykkää kaikkea tehdä niin ristiäisiin liittyen parikin juttua on tekeillä/tehty (niistä lisää myöhemmin). Tein ystävälleni kolme kutsu vaihtoehtoa ja hän valitsi niistä tämän jossa on vaunuleima.

Korttipohja on väriltään kellertävä. Minulla on noita ollut varastossa useita kymmeniä ja jääneet vähälle käytölle melko pienen kokonsa vuoksi. Tähän tarkoitukseen ne olivat kuitenkin varsin passelit. Sininen pohjapaperi on aivan tavallista kopiopaperia, vaunu on leimattu hiukan vaaleamman siniselle paperille. Musteena siinä Versafine. Pyörät on vaunuissa koholla (leimasin vaunuja tuplat ja leikkasin pyörät irti). Kutsu-tekstin on tehnyt toinen pienokaisen tulevista kummeista, sama ystäväni joka teki minullekin jouluksi tekstejä. Kulmissa pikkutäpät Liquid Pearlsia. Sininen nauha on varsinaisessa uusia käytössä: minulla on vuosia sitten on pusero, jossa edessä oli nauhoitus. Tulin hankkineeksi siihen useamman väriset nauhat. No, pusero on tullut tiensä päähän, mutta nauhat on tallessa. Kaikkien papereiden reunassa hiukan distress inkkiä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun yksin tein liukuhihnalla useita samanlaisia kortteja. Vaikka noita ei kovin suurta määrää ollut, niin kyllä se aikansa vei ja tietynlainen tylsistyminen samaan kaavaan meinas tulla.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Ensimmäiset joulukortit 2012

Tänä vuonna en ole ainakaan myöhässä. :-D Ensimmäinen joulukortti valmistui näet vuoden ensimmäisenä päivänä. Tässäpä siis tähän mennessä valmiiksi tulleet kortit.


Jouluostoksilla ollessani pari päivää ennen aattoa, Suomalaisessa kirjakaupassa myyjä alkoi kassalla ostoksia maksaessani kysyä että teenkö 3D-kortteja. No, melko vähänhän olen niitä tehnyt, koska en jaksa leikellä kuvia. Hän kuitenkin kysyi, että huomasinko tarjouksessa olleet valmiiksi stanssatut 3D-arkit. Mukaanhan ne sitten lähtivät. Paketissa taisi olla yhteensä kuusi A4-arkkia kuvia, jokaisessa arkissa 3 tai neljä kuvaa. Hintaa arkeilla ja tarroilla oli yhteensä vajaat kolme euroa!

Kaikissa muissa tähän mennessä tekemissäni korteissa on Artemion kuusileimasin. Syksyllä Kajaanin askartelutapaamisessa Heinikan Heini esitteli juuri tällä leimasimella näissä korteissä hyödyntämäni idean. Eli muste on laitettu leimasimeen kerran ja samalla musteella leimataan kolme kertaa. Leimasin oli Sinellissä puoleen hintaan niin pakkohan se oli ostaa! Sinellistä mukaan tarttui myös  "Me to You" Winter Wonderland-paperikko, saman sarjan nauhasetti ja Distress Inkien kausivärit (trio). Lähinnä noita värejä on tullut näissä korteissä hyödynnettyä.






keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Koiruuteni

Pieni suloinen koiruuteni on täällä uuden blogin puolella jäänyt kokonaan esittelemättä. Tässäpä neiti siis on. Rotuhan on kääpiöpinseri ja ikää tytsillä on 5 vuotta. Hienot neidit istuvat aina tottakai tassut ristissä. Ikuinen vilukissa koira on, aina kun lepäilee niin pitää päästä peiton alle, kesähelteilläkin. Tällä hetkellä vusahtelee sohvalta peiton alta ku naapurisa kuuluu hiukan ääniä.

Vielä muutama joulukortti 2011

Kameralta aloin ottaa joulukuvia koneelle, niin siellähän oli myös vielä pari joulukorttiakin. Pian pääsenkin laittamaan joulun 2012 kortteja, innostuin heti uudenvuoden päivänä testailemaan alennusmyyntihankintoja näet. Nyt ei voi tulla ainakaan viiem hetken stressiä. :-)