Jouluostoksilla ollessani pari päivää ennen aattoa, Suomalaisessa kirjakaupassa myyjä alkoi kassalla ostoksia maksaessani kysyä että teenkö 3D-kortteja. No, melko vähänhän olen niitä tehnyt, koska en jaksa leikellä kuvia. Hän kuitenkin kysyi, että huomasinko tarjouksessa olleet valmiiksi stanssatut 3D-arkit. Mukaanhan ne sitten lähtivät. Paketissa taisi olla yhteensä kuusi A4-arkkia kuvia, jokaisessa arkissa 3 tai neljä kuvaa. Hintaa arkeilla ja tarroilla oli yhteensä vajaat kolme euroa!
Kaikissa muissa tähän mennessä tekemissäni korteissa on Artemion kuusileimasin. Syksyllä Kajaanin askartelutapaamisessa Heinikan Heini esitteli juuri tällä leimasimella näissä korteissä hyödyntämäni idean. Eli muste on laitettu leimasimeen kerran ja samalla musteella leimataan kolme kertaa. Leimasin oli Sinellissä puoleen hintaan niin pakkohan se oli ostaa! Sinellistä mukaan tarttui myös "Me to You" Winter Wonderland-paperikko, saman sarjan nauhasetti ja Distress Inkien kausivärit (trio). Lähinnä noita värejä on tullut näissä korteissä hyödynnettyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro ajatuksesi.