Näytetään tekstit, joissa on tunniste saippua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saippua. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. toukokuuta 2012

Saippuat paketeissa

Uusia itse tehtyjä saippuoita on tullut muutama paketoitua. Kaikkiaan saippuoita valmistui noin 50, joten paketointi urakka on vasta alussa. Seuraavaa saippuakurssia varten opin ainakin sen, että vaikka kuinka eri muotoiset saippuat ovat kivoja, paketoinnin kannalta suorakaide olisi kaikkein helpoin.
Kovin kummoisia paketteja en näille ole tehnyt, vaan lähinnä nauhaa, rusettia ja voimapaperia olen laittanut. Yhteen kokeilin kelmun päälle laittaa sellofaanin, mutta muihin en jaksanut sitäkään laittaa. Jos muoto olisi säännöllinen, niin sellofaania voisi ympärille laittaa useampaankin.



Näitä tehdessä opin myös tekemään haarukkarusetin, ohje on Maijun korttitekniikat-kirjassa.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Pikkuruiset lahjapussit

Tiimarissa sattui viikonloppuna käteen pienen pienet lahjapussit, jotka olivat vielä puoleen hintaan. Mieleen tuli, että näihin voisi laittaa muutaman pikku saippuan ja antaa lahjaksi tai viedä tuliaisena. Pitihän pusseja tietenkin koristella. Pariin leimailin tänään uudella leimasimella kuvat. Mielestäni näistä tuli varsin somat. Pusseissa on sisällä kolme pikkuruista saippuaa.


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Saippuantekokurssin tuotoksia

Olin viime viikonloppuna ystäväni kanssa saippuantekokurssilla. Oli aivan ihanaa!

Kurssilla oikaistiin hieman siinä mielessä, että emme alkaneet keittää saippuaa alusta lähtien lipeästä, vaan käytimme lähellä sijaitsevan saippuatilan valmistamaa saippumassaa. Tämä massa sitten sulatettiin ja siihen lisättiin väriä ja tuoksua mielen mukaan, ja kaadettiin muottiin. Massan sekaan saattoi laittaa myös luffasientä, suolaa, koristeita, oikeastaan mitä vain mielikuvitus antoi periksi.

Tässäpä siis joitakin kuvia kurssilta ja valmiita tuoksia myös.
Saippumassa sulatetaan vesihauteessa.

Saippuat muoteissa, oikealla kahdessa luffasientä.


 Tuotoksia: tummimmissa värin ja tuoksun antaa kahvin porot.

 Ruususaippua, jonka sisällä on kangasruusu.


 Sydänsaippua, jonka sisällä on pienempi sydän.

Suloisia pikkusaippuoita.