lauantai 1. syyskuuta 2012

Testailua

Blogi on jäänyt kaiken muun taustalle, niin paljon ollut hommaa työ- ja opiskelurintamalla. Ajattelin josko tulisi enemmän päivitettyä blogia jos sen tekisi puhelimitse. Eli viimein tuli sovellus asennettua ja nyt testataan toimivuutta.

Juuri kävimme lenkillä ja lähilammella oli pari joutsenta ruokailemassa, kuva siitä. Zoomata ei puhelimella vaan viitsi kun tarkkuus kärsii niin kovin on kaukana lintu.


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Geokätköilyä

Kovin on ollut hiljaista tällä rintamalla pari kuukautta. Olen lomaillut vähän siellä ja täällä, niin ei ole kauheasti käsillä tullut edes tehtyä mitään. Vanhan keskeneräisen ristipistotyön kaivoin esille ja sitä olen parina iltana muutaman langan pätkän tehnyt eteenpäin. Tällä vauhdilla se tosin valmistuu kymmenen vuoden päästä.

Kuukausi sitten hurahdin geokätköilyyn. Siinä siis etsitään maastosta koordinaattien ja/tai vihjeiden avulla kätköjä. Melkolailla tuo harrastus vie mennessään. Reissatessa on tullut tehtyä pysähdyksiä ties missä paikoissa ja aina ei suorinta tietä "voi" mennä, koska jossakin "lähellä" on kiva kätkö, joka pitää käydä etsimässä. Uudenlaisiin ja kauniisiin paikkoihin kätköily kuitenkin vie. Tässä muutama kuva kätköilyreissuilta.

Paltaniemi Kajaanissa

Messilä

Reisjärvi

Kaivannonsalmen sillalta, Manamansalo

Pyhäntä (lintutornista kuvattu)

Vuokatti

torstai 7. kesäkuuta 2012

Koiruuden kesäloma

Kesälomani merkitsee lomaa myös koiruudelle. Aamuiden olemme tehneet pitkän lenkin läheisen lammen maastossa. Vaikka pururataa pitkin menemme, niin sen verran vähän siinä on kulkijoita, että uskallan pitää koiraa suurimmaksi osaksi irti. Saapi nauttia toden teolla olostaan.

Jokainen puska on erikseen nuuskittava.
Neiti on viime aikoina alkanut ottaa etäisyyttä huomattavasti enemmän kuin aeimmin. Viime kesänä ja keväälläkin oikeastaan vielä oli kovin minun perään, vahti etten vain karkaa. Loppukeväästä huomasin, että saattaa jäädä irti ollessaan melko kauaskin taakse tai juosta edelle tai mennä metsään melko kauaksikin. Varsinkin tutussa ympäristössä uskaltaa irtaantua aiempaa enemmän. Heippa-huuto on kyllä se millä tulee edelleen hyvin luokse, jos ei muuten. Haluaa kuitenkin mukaan, niin tajuaa että nyt mennään. Ei passaa vaan liikaa sitä huudella, ettei menetä merkitystään. Toinen keino on sitten namit ja jos pihapiirissä on irti niin ruokapussin rapina. :-)


Lenkin jälkeen onkin sitte hyvä nukkua. Aamulla jos tekee normi tunti tai pikkasen vajaan lenkin, niin tytsi käytännössä nukkuu monta tuntia siihen päälle.Sohvalla, viltin alla on paras paikka. Ilman vilttiä harvoin asettuu nukkumaan, tässä kuvassa koirasta näkyy yllättävän paljon viltin alta. Usein koko koira on piilossa.


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Lounaaksi uunilohi kasvispedillä

Kesäloma on alkanut. Kesän vietän miesystäväni luona ja lapsuuden maisemissa. Tavaraa on paljon mukana, mutta askartelutarvikkeet saivat jäädä pois. Eiköhän tässä muutakin tekemista ole. Eli askartelupäivityksiä ei ole kesän aikana luvassa.

Tänään tein lounaaksi kotivinkin Vartissa valmista-sarjasta nappaamani ohjeen mukaan lohta. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut ruohosipulia ja fetaa, muutoin menin ohjeen mukaan.

Ohje (4 hengelle)
lohta n. 150 g hengelle
1 kesäkurpitsa
250 g pakastepapuja
feta
öljyä
mustapippuria
suolaa
sitruuna
ruohosipulia

Paloittele lohi annospaloiksi. Huuhdo ja paloittele kesäkurpitsa ja sulata pavut. Voitele uunivuoka. Asettele kesäkurpitsat ja pavut vuokaan ja makusi mukaan fetapaloja. Valuta niiden päälle hiukan öljyä. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria. Asettele lohipalat kasvisten päälle. Mausta lohet suolalla ja mustapippurilla. Valuuta lohen ja kasvisten päälle yhden sitruunan mehu ja ruohosipulisilppua. Kypsennä paistosta 225-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia.


lauantai 26. toukokuuta 2012

Ovikranssi


Pari viikkoa sitten ihan ex tempore päädyin ostamaan kuumaliimapistoolin. Sen hankkiminen oli kyllä ollut mietinnässä, mutta koskaan en vaan ollut tullut sitä ostaneeksi. Samalla ostin sitten tarjouksesta pari kukan muotoista kranssia ja hiukan koristelutarvikkeita. Tämä onkin elämäni ensimmäinen ovikranssi.


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

P*askarteluhaaste #140 - Luonnollista

Äitienpäivä lähestyy. Selailin viikonloppuna ystäväni luona vanhoja käsityölehtiä ja silmiini osui ympyröistä koottu kukka. Hetihän sitä piti alkaa testaamaan: leikkasin ympyrät lasia mallina käyttäen paikallislehdestä. P*skarteluhaasteen "luonnollista"-teeman nähdessäni, korttikin valmistui heti kotiin tullessani. Terälehtien reunoihi sipaisin hiukan punaista mustetta. Minulle luonnollisuus on tässä siis kierrätystä ja luonnonläheisiä sävyjä: napin nappasin ompelulaatikostani, kun askartelunapeissa ei ollut tarpeeksi suurta ja sopivaa (toivottavasti se ei ole kovin tärkeän vaatteen varanappi). Punaisen ruutunauhan olen ostanut kirpparilta.
Kuvassa ei näy kunnolla, mutta oikeassa alakulmassa on "äidille"-teksti hopeisella ääriviivatarralla.



Nokkossämpylät

Keräsin viime vuonna alkukesästä nokkosia ja kuivasin ne. Tarkoitus oli, että vuoden aikana tulisi niitä käytettyä. No, käyttämättä ovat jääneet. Viime viikonloppuna viimein tulin tehneeksi niistä sämpylöitä. Etsin netistä ohjeita ja useampaa ohjetta soveltaen tein sämpylät tällä ohjeella:

2 dl maitoa
3/4 pussia kuivahiivaa
1 rkl hunajaa
200 g kermaviiliä
0,75 dl kuivattua nokkosta
1 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1dl ruisjauhoja
1/2 dl öljyä
5 dl vehnäjauhoja
Lämmitä maito. Sekoita hiiva pieneen määrän jauhoja ja sekoita lämpimään maitoon. Lisää joukkoon hunaja, suola, nokkoset, ruisjauho, kaurahiutaleet ja kermaviili ja sekoita. Lisää loput vehnäjauhot ja vaivaa tasaiseksi. Lisää lopuksi öljy. Taikina jää löysähköksi, mitä löysempää sen kuohkeampia sämpylöistä tulee. Anna sen kohota n. 45 minuuttia lämpimässä paikassa liinan alla (itse laitan taikinakulhon tiskialtaaseen lämpimään veteen).

Sämpylöiden pyörittely voi taikinan löysyyden takia olla vaikeaa, itse lähinnä pikkaisen taputtelin sämpylöitä reunoiltaan siisteiksi. Voitele vedellä juuri ennen uuniin laittoa. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.


Ohje, josta jauhojen määrää katsoin, vehnäjauhoja oli laitettu vain 3,5 dl. Taikina oli siinä vaiheessa minulla vielä tooodella löysää, joten laitoin jauhoja lopulta varmaan tuon noin 5 dl, tarkkaan en niitä mitannut.

Maukkaita ja kuohkeita sämpylöitä! Ensi viikonloppuna tarkoitus tehdä uudelleen.

torstai 3. toukokuuta 2012

Saippuat paketeissa

Uusia itse tehtyjä saippuoita on tullut muutama paketoitua. Kaikkiaan saippuoita valmistui noin 50, joten paketointi urakka on vasta alussa. Seuraavaa saippuakurssia varten opin ainakin sen, että vaikka kuinka eri muotoiset saippuat ovat kivoja, paketoinnin kannalta suorakaide olisi kaikkein helpoin.
Kovin kummoisia paketteja en näille ole tehnyt, vaan lähinnä nauhaa, rusettia ja voimapaperia olen laittanut. Yhteen kokeilin kelmun päälle laittaa sellofaanin, mutta muihin en jaksanut sitäkään laittaa. Jos muoto olisi säännöllinen, niin sellofaania voisi ympärille laittaa useampaankin.



Näitä tehdessä opin myös tekemään haarukkarusetin, ohje on Maijun korttitekniikat-kirjassa.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kortteja uusilla leimasimilla

Viikonloppuna ostin pari Artemion leimasinsettiä. Molemmissa oli hyvin luonnonläheisiä leimoja: kasveja, perhosia, lintuja ja pari muutakin eläintä. Monta ideaa on näitä käyttäen vielä mielessä, kuhan vain ennättäisi toteuttaa.

Tämä ensimmäinen kortti menee äidilleni ensi viikolla. Korttipohja on Tiimarin lempparipohjiani, eläväpintainen, tällä kertaa vihreänä. Ensimmäistä kertaa kokeilin leimata suoraan tälle kortti-pohjalle. Ihan hyvin tuo onnistui, ei lähtenyt muste turhaan leviämään. Alareunaan on leimattu yhdellä leimasimella sinisiä kukkia ja kauniin vihreällä sävyllä (Versafine Spanish Moss) suurempi kukka. Perhoset on Sinellistä hankkimastani arkista, jossa oli lähes 30 valmiiksi stanssattua perhosta. Reunoissa ääriviivatarraketjua.


Tässä lintukortissa hyödynsin vain yhtä leimasinta. Pari lintua on leimattu leimasimeen jääneillä mustejäämillä. Vasemman yläkulman lintu on koholla. Taustaa olen hiukan sävyttänyt distresseillä, keskellä hiukan laventelin sävyä ja reunat siniset.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Pikkuruiset lahjapussit

Tiimarissa sattui viikonloppuna käteen pienen pienet lahjapussit, jotka olivat vielä puoleen hintaan. Mieleen tuli, että näihin voisi laittaa muutaman pikku saippuan ja antaa lahjaksi tai viedä tuliaisena. Pitihän pusseja tietenkin koristella. Pariin leimailin tänään uudella leimasimella kuvat. Mielestäni näistä tuli varsin somat. Pusseissa on sisällä kolme pikkuruista saippuaa.


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Saippuantekokurssin tuotoksia

Olin viime viikonloppuna ystäväni kanssa saippuantekokurssilla. Oli aivan ihanaa!

Kurssilla oikaistiin hieman siinä mielessä, että emme alkaneet keittää saippuaa alusta lähtien lipeästä, vaan käytimme lähellä sijaitsevan saippuatilan valmistamaa saippumassaa. Tämä massa sitten sulatettiin ja siihen lisättiin väriä ja tuoksua mielen mukaan, ja kaadettiin muottiin. Massan sekaan saattoi laittaa myös luffasientä, suolaa, koristeita, oikeastaan mitä vain mielikuvitus antoi periksi.

Tässäpä siis joitakin kuvia kurssilta ja valmiita tuoksia myös.
Saippumassa sulatetaan vesihauteessa.

Saippuat muoteissa, oikealla kahdessa luffasientä.


 Tuotoksia: tummimmissa värin ja tuoksun antaa kahvin porot.

 Ruususaippua, jonka sisällä on kangasruusu.


 Sydänsaippua, jonka sisällä on pienempi sydän.

Suloisia pikkusaippuoita.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kortteja

Askartelin eilen muutaman kortin, kun useammatkin synttärit ovat lähiaikoina tulossa. Samalla pääsin testailemaan uutta kameraani (Canon Ixus 230 HS).

Ensimmäisessä kortissa käyttämäni leimakuva ja leimatut taustat olivat olleet valmiina jo kuukausia: ei muuta kuin leikkaa ja liimaa. :-) Tämä päätyi vielä varastoon odottamaan saajaansa.




Seuraavat kortit menevät saajilleen viikon kuluessa, molemmat pinkin sävyisinä. Itselläni on ihan mahdoton pinkki/aniliini villitys, niin siitä saavat muutkin kärsiä. :-)




Varsinkin näissä kahdessa viimeissä kuvassa huomaa, että kameran kanssa on vielä opettelemista parhaiden säätöjen kanssa. Kuitenkin, verrattuna edelliseen ero on huima (ja onneksi parempaan päin).

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Vapaaillan korttituotokset

Arki-ilta, eikä tarvinnut miettiä töitä. Pitkästä aikaa päätinkin askarrella tovin. Useampikin kortti tuli tehtyä. Tuotoksissa korostuu kuitenkin nyt määrä eikä laatu. Korttivarastot huutavat lähes tyhjyyttään, niin näistä sai edes hiukan täydennystä sinne.

Tämä ensimmäinen kortti on simppeli: valmiiksi kohokuvioitu korttipohja, jonka keskelä olevaan kehykseen ja reunan kahteen ruussun tein embossauksen. Muihin ruusuin laitoin vain kimalletta. Keskellä voi sitten kortin saajan mukaan lisätä aikanaan numerot tai vain onnea-tekstin.

Tässä ja seuraavassa kortissa hyödynsin Ihana-lehden nettisivuilta bongaamani ideaa. Halusin tähänkin korttin hiukan embossausta kokeilla, mutta en tajunnut että embossauskynän sinertävä jälki jää näkyviin, kun laitan päälle läpinäkyvän jauheen (äly ei ollut mukana...). Sisälle piti sitten lisätä sinistä sävyä, jotta näyttäisi harkitulta. :-)

Samaa sarjaa ylläolevan kanssa, nyt vain kukan ja nauhan kera.

Tässä kortissa tausta ja kuva mätsäävät. Jotenkin väreistä ja kukista tulee minulle vanhahtava tunnelma. Kukkakuva on vanhasta ranskalaisesta kasvikirjasta.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Keramiikkaa: pääsiäistiput

Kevään päätteeksi tein keramiikassa vielä pari lintua. Nämä ovat ensimmäiset hahmoni, jotka olen tehnyt. No, kyllä ne linnuiksi tunnistaa. :-)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kastekortti

Kummipoikani kastettiin tänä viikonloppuna eli tekemäni kastemalja pääsi viimein hoitamaan tehtäväänsä. Tein tottakai myös kortin, sinisissä sävyissä.

Kastemaljan lisäksi hankin myös pienen lahjan. Nyt täytyy tunnustaa (vaikka tieto menneekin tätä kautta poitsun äidin tietoisuuteen), että lahjan paketointi jäi viime tinkaan. Lopulta tuli toteutettua se kierrättäen ja tuunaten. Eli lahjapussi on vanha, kerran käytetty mutta ilman mitään merkintöjä. Kätkäistä kaivelin vanhan kynttilämansetin, josta nappasin lehdet ja kukkakoristeet ovat kyllä ihan uusia. Perjantaiaamuna ennen töihin menoa liimaa vaan väliin ja kiinnitys. Kovin ei sommittelulle siinä ollut aikaa. :-) Mutta ihan hyvä lopputulos.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Pari korttia hempeissä väreissä

Tällä viikolla on tullut jopa askarreltua pari korttia, tosin on olleet sellaisia ettei niitä ole voinut myöhemmäksi jättää.

Tämä ensimmäinen hempeän pinkki kortti menee kummitytölleni, joka täyttää 3 vuotta.

Toinen kortti onkin hiukan surullisempiin tunnelmiin. Tuttavani menetti vauvansa raskauden puolen välin tienoilla ja tämä kortti meni kukkien kanssa hänelle ja miehelleen.


torstai 8. maaliskuuta 2012

Keramiikkaa: Perhosin koristeltu kastemalja

Viimein kastemalja vol. 2 on valmis. Tosin, toin tämän kotiin ja aloin parin päivän päästä katsoa sitä, niin lasite oli rakoillut. Meni siis vielä uusintapolttoon. Toivottavasti lasite kestää sitten ainakin ristiäisten ajan. Perhoskuviot on piparimuotiolla leikattu.


Keramiikkaa: vauvantossu kukkasin

Ystäväni sai muutama viikko sitten pienoisen pojan ja tämän tossun tein häntä ajatellen. Viime viikonloppuna vierailin poikaa ensimmäistä kertaa katsomassa ja vein tuliaisina tossun kukkaisn koristeltuna. Meillä (hyvin pienellä paikkakunnalla) on kyllä aivan ihana kukkakauppa, olivat yhtä innoissaan tästä tossusta ja pienokaisesta kuin minäkin. :-)

lauantai 18. helmikuuta 2012

Sinisävyistä ystävälle

Tokihan sitä ystävänpäiväkortteja tuli muutama lähetettyä, mutta kuvattua tuli vain tämä yksi.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Onnittelukortti tädille

Tämä kortti matkasi pari viikkoa sitten tädilleni 71-vuotispäivänä. Jotenkin itse tykkään tästä kortista paljon. Ja kyllä, lamppu on tarkoituksella leimattu paperille vinoon. :-)


Keramiikkaryhmämme ohjaaja kuvaili jokin aika sitten tyyliäni sanoen, että työni ovat tarpeeksi epäsymmetrisiä eivätkä ne esitä mitään. Tämän kortin kanssa on vähän sama, jos olisin yrittänyt täsmätä kuvan juuri keskelle niin ei varmasti olis menny, mutta ku tekee tarpeeks vinon niin se on tarkoituksella. Uusia, mitään esittämättömiä keramiikkatuotoksia on tulossa pian.

Tuorepastaa ja parsakaalia balsamicokastikkeessa

Tämä ruoka on yksi lemppareita! Pitkään aikaan en ole tullut tätä tehtyä, mutta nyt perjantain ja kotiviikonlopun kunniaksi ajattelin tällä herkutella. Ohjeen olen napannut "Ei mitään kärsimysruokaa"-blogista parisen vuotta sitten. Kermaa pistin tällä kertaa varmaan tuplamäärän, kun joskus jäänyt turhan kuivaksi. Lisukkeenä mustaherukkahyyteöä (tasapainoittaa ja pehmentää, kun tulin hiukan liikaa pippuria laittaneeksi).

Tämä on vaan niiiin hyvää!

Kukkainen synttärikortti ystävälle

Ystävälläni oli äskeittäin synttärit ja tällainen kortit hänelle lähti. Idea tähän korttiin syntyi "Kauniit kortit omin käsin" -kirjasta.

torstai 2. helmikuuta 2012

Synttärikortti

Entinen työkaverini täyttää pian pyöreitä vuosia ja työporukalla olemme muistamassa häntä. Sankari pitää sinisestä ja korttiin sen kaveriksi valitsin ruskean. Tätä oli aivan ihana tehdä: en ollut askarrellut useampaan viikkoon ja jotenkin nautin jokaikisestä leimaamisesta ja teipin kiinnistyksestä. :-) Olen tähän korttiin todella tyytyväinen.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Keramiikkaa: kastemalja ja vauvantossu

Kun syksyllä sain pyynnön tulla ystäväni esikoisen kummiksi, alkoi mielessä siintää ajatus että olisi mukava tehdä pienokaiselle jotain persoonallista kummilahjaksi. Päädyin kastemalja. Onneksi tajusin alkaa tekemään ensimmäistä versiota jo ennen joulua.Tosin sitten kun sitä joulun jälkeen katseltiin keramiikassa, niin tajuttiin että lasite on lohkeillut eikä se pitäisi vettä. Eikun uudestaan polttoon, kovempaan lämpötilaan ja aikaakin taisi olla enemmän. Nyt lasitus on sitten kunnossa ja malja pitää vettä.

Voisi sanoa, että muu ei sitten olekaan kunnossa. Minulla oli hieno idea tämän taustalla: valkosaven palasista muotoilin maljan muovikulhon sisälle. Kulhon ja saven välissä oli myös ohut muovi/kelmu estämässä saven tarttumista kulhoon. Kelmusta sai jäädä pieniä laskoksia näkyviin maljaan ja koska kokosin kulhon paloista, niin ulkopuolelta palojen rajat näkyvät myös selvästi. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Jalan sijoittelun kanssa oli jo sitten ongelmia eikä se lopulta keskelle tullut vaikka kuinka yritti täsmätä. Raakapolton jälkeen laiton ulkopintaan tumman ruskean lasitteen, annoin sen hetken kuivua ja pyyhin sienellä suurimman osan pois. Tarkoitus oli, että lasitetta olisi jäänyt vain uurteisiin. Tämä lasite olikin laadultaan jotenkin erilaista ja maljaan jäi kauttaaltaan pieni likaisen ruskea sävy. Lopuksi upotin koko kulhon vielä kirkkaaseen lasitteeseen.

Eli tämä malja ei värityksensä puolesta onnistunut ja uusi malja onkin tekeillä. Se on ainakin tässä vaiheessa todella ihana, katsotaan sitten lopputulosta muutaman viikon päästä. Tämä ensimmäinen on nyt kuitenkin varamalja, jos toinen sattuu jostakin syystä epäonnistumaan.



Toisena vauvajuttuna tein pikkuruisen vauvantossun. Aikas hauska oli tehdä jotain näin erilaista. Sininen väri ei ole lasitetta, mutta en nyt muista mitä värejä ne ovat. Aiemmin en ole niitä kuitenkaan käyttänyt. Tasaisen värin saaminen oli niillä kuitenkin haastavaa, ainakin näin ensikertalaiselle.